Studio Feel it Levi ja COVID19.
Matkailukeskukset, mukaan lukien Levi Ski Resort, pääsivät Suomen medioihin COVID19 pandemian vuoksi varsin yllättävällä tavalla. Etätöiden kasvaessa ja ulkomaiden matkustusrajoitusten vuoksi suomalaiset käänsivät autojensa ratit kohti Lappia.

Levi Ski Resortin virallisessa blogissa todetaan näin:
”Hiihtokeskustemme tarkoituksena oli hallitusti ajaa toiminnot alas ensi viikon aikana noudattaen Suomen hallituksen suosituksia matkustamisen ja lähikontaktien rajoittamisesta. Uutisten perusteella uhkana on, että päätöksemme on kääntynyt itseään vastaan ja tulevalla viikolla asiakasmäärät olisivat kasvaneet rinnekeskuksissamme asteittaisen vähenemisen sijaan. Tästä syystä päädyimme entisestään aikaistettuun rinnetoimintojemme sulkemiseen toteuttaaksemme alkuperäisen tavoitteemme vastuullisina yrityksinä”, toteavat Pertti Yliniemi ja Jouni Palosaari yhdessä.”

Studio Feel it Levi toimipisteellemme tämä tarkoittaa ennenaikaista kauden lopetusta. Olemme soittaneet jokaiselle asiakkaallemme henkilökohtaisesti siirtääksemme tai peruuttaaksemme ajanvarauksen. Voimassa olevat ajanvaraukset toteutetaan normaalisti, mutta uusia ajanvarauksia ei enää oteta kevätkaudelle (22.3.2020). Tänä aikana vanhenevien lahjakorttien vanhenemista siirretään.

#tueyrittäjää etänä
Myös Suomessa eletään nyt poikkeuksellisia aikoja COVID19 pandemian vuoksi. Taloudellisina kärsijöinä ovat myös työllistävät yritykset, joiden palveluihin ei tule normaalia asiakasvirtaa. Yritysten tukeminen tämän tilanteen yli on asia, johon kaikki voivat vaikuttaa. Tukemalla käyttämiäsi yrityksiä myös epidemian aikana varmistat saatavuuden jatkossakin. Tämä nopeasti muuttunut tilanne vaikuttaa monen yrittäjän liiketoimintaan. Koimme suurta kasvua koko alkukauden Levillä ja porukkamme kasvoi hurjaa tahtia. Haluamme pystyä jatkossakin palvelemaan sekä vakioasiakkaitamme että turisteja ja matkailijoita. Nyt on siis aika näyttää muun muassa verkkokauppojen voima ja laittaa avoimet lahjakortit ostoskoriin.

Klikkaa avoimen lahjakortin ostoon tästä!
PS. Olemme joustavia lahjakortin käytön suhteen COVID19 pandemian vuoksi. Sydämellinen kiitos kun valitsit tukea meitä ja autat työpaikkojen ylläpitämisessä!

Pysytään terveinä ja huolehditaan siitä, että riskiryhmäläiset pysyvät turvassa. Ei vierailla riskiryhmäläisiä edes oireettomana. Soitellaan (video)puheluita ja ollaan läsnä etänä.

DAY SPA STUDIO FEEL IT LEVI:N HENKILÖKUNTA KIITTÄÄ KAUDESTA 2019-2020 – PYSY MUKANA TOIMINNASSAMME SEURAAMALLA MEITÄ INSTAGRAMISSA @LEVIDAYSPA.

—-
Day Spa Studio Feel it
Tampere • Levi
www.studiofeelit.fi | 0404110096

Lisää aiheesta THL.fi (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) sekä who.int (World Health Organization)